Turvaa tulevaisuutesi

Turvaa tulevaisuutesi

Sirpa Haste, 26.3.2018 rss

”Kotihoitotyössä saavun asiakkaani kotiin, napsautan mobiilijärjestelmän kellon juoksemaan, kiirehdin pitkin portaita, en ehdi odottaa hissiä. Soitan ovikelloa, ei vastausta, vilkaisen kelloa, minuutti jo kulunut, avaan oven asiakkaan kotihoitoon luovuttamalla avaimella. Astun sisään. Asiakas nukkuu olohuoneen sohvalla vahingot housuissaan, vatsa oli toiminut tavallisesta poiketen, eikä hän ollut ehtinyt wc:n puolelle. Nopea herätys ja yleissilmäys kuntoon, kaikki muuten näyttää olevan ok. Edellisen iltatyöntekijän tekemä iltapala on koskemattomana pöydällä..kylmänä. Annan asiakkaan heräillä itsekseen, ja huomaan, että makuualkovissa olevassa sängyssä on likomärkä vaahtomuovipatja petivaatteineen. Vien petivaatteet nopeasti koneeseen, likomärän patjan suihkutan kuivaamaan kylpyhuoneesssa patteria vasten, vilkaisen kelloa, liian hitaasti teen, ajattelen..mutta tämä oli muuta kuin mitä aamun ohjelmaan kuului. Autan asiakkaan ylös ja pesulle, ja vaatteiden vaihtoon. Kastuneet vaatteet saavat mennä muiden joukkoon koneeseen, ja uudet ja kuivat lyhyen pesun jälkeen päälle. Pesukone päälle ja asiakas keittiön pöydän ääreen..en saata mikrossa lämmittää illalla jo nahistunutta munakasta, vaan teen uuden. Asiakas juttelee katuvana, haluaisi puhua enemmänkin, mutta nälkä varaa osan suunkäytöstä. Sillä välin petaan seuraavaksi yöksi valmiiksi pedin olohuoneeseen, vilkaisen kelloa, minulla on näköjään mennyt tuplaten aikaa, ohjeistettu 12 minuutin käynti sisältäen pikaisen aamupesun ja aamupalan laiton ei riittänyt, toivotan hyvää päivän jatkoa ja juoksen autolle..kirjaamiseenkin menee aikaa. Seuraavana päivänä saan noottia liian pitkästä käyntiajasta, en tiedä mistä olisin pihistänyt, tiesin, ettei lähihoitajana minun arvomaailmani tulisi kestämään tälläisia arvoja, joissa ihmiset lokeroidaan, arvioidaan minuutillisesti ja heidän jokapäiväisen elämänsä perusasiat tehdään liukuhihnallisesti.”lähihoitaja

Vanhusten hoito Suomessa

Suomessa on ollut vahva vanhusten laitoshoidon perinne 1800-luvun köyhäinhoidosta (aiemmin nimeltään vaivaishoito) alkaen. Avohuoltojärjestelmä, kunnallinen kotipalvelu rakennettiin 1960-luvulla. 1980-luvulla rakennettiin paljon palvelutaloja. Viime aikoina on korostettu kotihoitoa ja omaishoitoa (Wikipedia).

– Onko siis jo ”köyhäin- ja vaivaishoito”-nimikkeestä alkaen suomalaisen yhteiskunnan holhoustapa lähtenyt jo väärään suuntaan, saaden siihen mukaan valtaenemmistön, ja iskostettua heille ajattelutavan, että kaikille ikäihmisille toteutetaan kaikki samalla kaavalla. Eihän vanhuus ole pelkkää lääkehoitoa ja pesuja. Ikäihmisen ansaitsemat tukipalvelut täytyvät olla kaiken tuon ohella sosiaalista kanssakäymistä.

– Valitettavasti kilpailutukset, raskaat kuluja aiheuttavat päättäjäorganisaatiot ja ennenkaikkea “monopolisoituneet” asemat päätöksissä ovat vieneet ajattelutavan yhteiskuntavelvollisuuspainotteiseksi niin tavallisten ihmisten kuin päättäjienkin ajattelutavassa. Näistä ajatuksista kertoo Jari Helenius, Sisältöä elämään!® hoiva- ja hyvinvointipalveluiden kehittäjänä ja perustajana.

Jarin elämä muuttui isän sairastuessa vakavasti ja tarpeeseen saada kattavia kotipalveluita.

-Moni ikäihminen haluaa elää kotona, mutta mihin on häipynyt -60-70 -luvuilla toteutunut ja valtion perustama kodinhoitomenetelmä, jossa kodinhoitaja tuli aamulla, teki kodinaskareet yhdessä tukea tarvitsevan ikäihmisen luona jopa vuosia, ja kuului sillä tavalla myös perheeseen. Sama koski perheenäitejä, joiden oli pienten lasten vuoksi käytävä töissä, silloin kodinhoitaja oli tuttu ja turvallinen varaäiti.

– Ei ole tarkoitus mennä samaan järjestelmään, mutta “suunnitelmatalous” ja pelko markkinavetoisesta ajattelutavasta estää palveluiden kehittymisen. Palvelumme pohjautuu ikäihmisen arvomaailmaan, haluun asua kotona, ja viettää loppuelämänsä tuntien itsensä tärkeäksi,

-se ei onnistu nykyisellä ajattelutavalla, että palvelun vastaanottaminen olisi heikkoutta, ja, että vanhuus olisi sairaus, vaikka se tuokin sellaisia osaksi mukanaan. Pyrimme erottautumaan muista toimijoista ja nousemaan koko sosiaalihuollon problematiikan yläpuolelle omalla, Suomessa vielä suhteellisen uudella toimintatavalla -Jari Helenius täsmentää.

Ajattelutapa on muutettavissa

– Suomalaisen kasvatus- ja kulttuuritavat ovat aivan omaa luokkaansa kuten esim. Etelä-Euroopassa. Perhesiteet katsotaan monesti katkeavaksi tai ainakin etääntyväksi jo 18-vuotiaana. Useinmiten yhteys lähenee uudestaan, kun vanhemmat ovat jo pitkälle ikääntyneet ja ulkopuolinen tuki on jo kiireellisesti tarpeen. Silloin odotetaan yleensä yhteiskunnan tukipalveluita ja kotihoitoa. Valitettavasti kotihoito oikein ja loppuunvietynä on jo usein myöhäistä ja jää myös usein taka-alalle, Jari Helenius toteaa.

– On oikein, että ihmisille, joka on kaikkensa antanut elämässään kuuluu tukipalvelut, mutta siihen annetaan valitettavasti yhteiskuntamme puolesta liian siilomainen ja yksipuolinen vaihtoehto, Jari Helenius täsmentää.

– On totta, että palvelumme on ohjattu yksilöitynä ja räätälöitynä, ja päivittäin jopa tuntien läsnäolona ikä-ihmisen luona heille, joilla on maksukyvyn puolesta mahdollisuus panostaa hoivaansa itse.

-Toisaalta joku ikäihminen maksaa jopa 1 700e/kk kunnallisesta kotihoidosta, jossa käydään kerran päivässä laittamassa silmätipat. Nykyisen järjestelmän mukaan tällainen on todellista: Samaan hintaan pystymme antamaan paljon enemmän sisältäen kaiken kodinhoidosta hoitoon.

Ennenkaikkea työmme sisältää sosiaalista kanssakäymistä ja yhdessä tekemistä kaikkeen kotihoitoon liittyvässä asiakkaan luona. Pyrimme pitkiin asiakassuhteisiin saman pysyvän Senioriassistentin ansiosta. Haluamme muuttaa sanaa ”hoivapalvelu” sanoiksi “ikäihmisten hyvinvointipalvelu”.

– Kokeneet työntekijämme ajattelevat kokonaisvaltaisesti ja itsenäisesti asiakkaan tarpeita. Se on kunnia-asiamme. Tarjoamamme hyvinvointipaketit voidaan myös räätälöidä iästä riippuen kevyemmäksi eikä palvelun tarvitse heti olla laajaa tai edes jokapäiväistä, Jari Helenius tähdentää.

– Toimimme raportteinemme, omavalvontasuunnitelmiemme ja alaan liittyvine lupineen Aluehallintoviranomaisen ja Valviran alaisena niin kuin kaikki muutkin alalla toimivat.

– Sydämeni asia on, että tämän tärkeän asian ytimenä on ajatustavan muuttaminen avoimemmaksi muillekin mahdollisuuksille, enemmän siis kuin mitä tällä hetkellä tarjotaan. Yksi tie on ennakoida joko ikääntyvänä itse nämä mahdollisuudet. Toinen on omaisen halu, ei siis vastuu, auttaa ikääntynyt asumaan kotona mahdollisimman pitkään, tuntea oman arvonsa, kokea sosiaalinen kuuluvuus osana yhteiskuntaa. Tällaiseen ajatustavan muuttamiseen tarvitaan tietoa muistakin mahdollisuuksista kuin minuuttipohjaisesta, perinteisestä yhteiskunnallisesta koti- tai laitoshoidosta, Jari Helenius toteaa lopuksi.