Selviytymiskeinoja

Laura Saksela, 2.12.2015 rss

Ihmiset vanhenevat tietenkin eri vauhdilla ja eri tavoin, mutta siihen liittyvät merkit ovat kuta kuinkin yhteisiä meille kaikille. Ulkonäkö muuttuu ja yleensä, jos asianomaisilta itseltään kysyy, liian aikaisin. Se, miten tähän suhtaudutaan on hyvin kulttuurisidonnaista, samoin kuin siihen liittyvät selviytymiskeinotkin.

Pikkujoulukauden ollessa parhaimmillaan ja kun valmistautuminen vuoden lopun eri juhliin alkaa olla ajankohtaista, moni miettii omaa vaatekaappiaan, juhla-asuaan. Kaikki haluavat näyttää edustavalle ja laittautunevat tänäkin vuonna itseään parhaiten kuvaavalla ja heille ominaisimmallaan tavalla. Jokainen arvioi parhaansa mukaan, mikä olisi sopiva asuste, mikä kenties jo yliampuvaa, mikä käy mihinkin vartalotyyppiin jne. Ikä on tärkeä osatekijä näissä arvionneissa.

Marika Rosengårdin valokuvista kerätty Iki@liike -näyttely, joka pidettiin tänä vuonna Sanomatalossa Helsingissä ravisteli raikkaalla tavalla ennakkokäsityksiämme ikäihmisistä. Näyttely esitti ikääntyvät liikkujat yhtä energisinä ja valovoimaisina kuin millaisiksi he itsensä tunsivatkin1. Meikkaaja ja stilisti olivat ammattitaitoisesti ehostaneet ja vaatettaneet kuvissa näkyvät mallit. Tulos oli upea. Jokainen katsoja nähtyään näyttelyn ymmärsi, että vanhempien ihmisten liikkuminen voi olla glamouria eikä vain iän tuoma pakko. Yllätyksellistä oli se, että näyttelyn tuottaja kysyi monia eri kosmetiikkayrityksiä yhteistyökumppanikseen, mutta ehdotus ei houkutellut ketään vastaamaan myönteisesti. Kaikkialla vedottiin kiireisiin, suppeaan budjettiin ja mihin milloinkin. Anti-aging on ajan henki, mutta juuri senioreille tarkoitetut lukemattomat voiteet ja ehosteet myydään nuoremmilla kasvoilla.

Eräs vanhempi tuttavani on hyvin sairas, hänellä on jatkuvasti kovia kipuja ja jo pelkkä liikkuminenkin on hyvin vaivalloista, mutta entäs kun käyn hänen luonaan! Oven tulee aina avaamaan mitä hemaisevin ilmestys! Arkivaatteista ei näy jälkeäkään, sillä tilalle on ilmestynyt kimmellystä, paljetteja ja koruja! En enää yritä saada häntä luopumaan tästä luultavasti hyvinkin pitkästä ja epäilemättä hirvittävän työläästä vieraanvaraisuudesta, sillä olen ymmärtänyt, että ei sillä ole minun kanssa juurikaan mitään tekemistä. Tuo hehkeä ulkoasu on häntä itseään varten. Kaunis ja katseita kääntävä olemus peittoaa hetkeksi alleen ankean todellisuuden ja voi yhdeksi iltapäiväksi unohtaa olevansa sairas.

Omalla asenteella on suuri merkitys, positiivinen suhtautuminen omaan itseensä tukee elämänhalua ja motivaatiota jaksaa päivästä päivään. Tehdä sitä, mitä haluaa, mihin veri vetää. Jos isoäiti tuntee olevansa viehättävä ja saa siitä vielä hyvän mielen, niin miksei hän voisi meikata itseään sellaiseksi kuin haluaa? Jos on koko elämänsä auttanut ja hoitanut muita, niin eikö vanhempana saa ruveta jo ajattelemaan itseäänkin? Olkoonkin, että tulos saattaa ohikulkijoita oudoksuttaa tai peräti naurattaa. Isoäitiäkin kai silloin pidetään yhtenä tämän kulutusyhteiskuntamme uhreista ja hänen pyrkimystään vain todistuksena ruumiin kaupallistumisesta, joka näyttää näin koskevan jo kolmatta ikääkin.

Kauneus ja hyväkuntoisuus liitetään nuoriin. Samoin kauneusleikkaukset. Jos siis 70-vuotias senioritar ei halua näyttää 100-vuotiaalta ja hän mielellään käyttäisi säästönsä toteuttaakseen haaveensa, miksiköhän se on niin vaikea hyväksyä? Ikäihmiset tuntuvat olevan läheistensä ennakkoluulojen vankeja; elleivät he noudata tyypillistä ja tuttua mummo/vaari -mallia, se ei tunnu oikealta. Meidän tehtävämme ei ole puuttua asiakkaidemme ja heidän perheidensä välisiin perinteisiin malleihin, mutta yritämme omalta osaltamme tukea asiakkaidemme toiveita ja ymmärtää, miksi ne ovat niin tärkeitä. Tiedämme, että vaikka kuinka hassulta ne voivat sitten tuntuakaan, nuo toiveet, mielihalut, unelmat ovat yksi tapa selviytyä alati muuttuvassa todellisuudessa ja pysyä, mutta myös kehittyä omana itsenään.

Tällä hetkellä pian eläkeiässä oleva sukupolvi on jo kerran tullut ulos kaapista ja ottanut oman elämänsä haltuun. Jos lähipiirille tuottaa vaikeuksia hyväksyä seniorinaisten itsensä toteuttaminen silloin, kun se kulkee näyttävän ehostuksen ja korostetun naisellisen pukeutumisen kautta, niin miten yhteiskuntamme reagoikaan, kun seniorimiehet astuvat kuvaan samoin aikomuksin?

1 http://naiselo.fi/2015/07/aikuinen-nainen-60-hyvakuntoinen-ja-kaunis/

Save