Kotipalvelujen tavaratalo

Laura Saksela, 10.2.2016 rss

On tavallista, että ikäihmiset tarvitsevat apua siivoukseen, kaupassa käyntiin ja muihin kodin ulkopuolella tapahtuviin asiointeihin, saattajaa lääkärikäynnille tai kävelylenkille, eri ratkaisuihin arkeen, kuntoutukseen, vaatteiden huoltoon…ja tätä kaikkea mm. kunta pyrkii asukkailleen tarjoamaankin. On hienoa, etta näin on.

Kenellekään ei enää liene yllätys, että tilanne on kaikesta huolimatta pelottava. Vähenevä henkilöstö ja työn liian kova aikataulutus näkyvät palvelujen laatua heikentävänä kiireenä. Kotipalvelujen työntekijät eivät voi mitään sille, että asiakaskäynneillä ehtii suorittamaan vain pakolliset hoitotoimenpiteet eikä aikaa jää mukavalle rupattelulle saati sitten todelliselle hoivalle. He tuntevat kyllä nahoissaan kotihoidon niukkenevat resurssit ja yrittävät väsyneinä paikata puutteita niin paljon kuin ikinä pystyvätkään. Heidän on varmasti turhauttavaa ja ahdistavaa joutua tekemään työnsä päivästä toiseen huonosti ja omista periaatteistaan tinkien. Kiire on todella valitettavaa, mutta kunnallisen kotihoidon tämänhetkiseen tilaan liittyy toinenkin huolestuttava puoli. Nimittäin se, että mikä palvelu onkaan milloinkin kyseessä, sen voivat tulla suorittamaan useat ja vaihtuvat henkilöt eri yrityksistä asiakkaan kotiin. Tällöin Senioria ovat siis ovella vastassa aina tuntemattomat kasvot, vieras ihminen.

Joku tulee siivoamaan, joku toinen laittamaan silmätipat. Ovelle voi koputtaa ateriapalvelun lähetti tai henkilö, joka tulee lämmittämään ruoan tai parhaassa tapauksessa tekemään sen. Voi siellä olla sairaanhoitaja tai kylvettäjäkin. Se, mitä kaikki asianomaiset sitten tarkalleen tekevätkään asiakkaidensa luona, jäänee usein hämärän peittoon. Sietääkin kysyä, tietävätkö edes omaiset, ketkä kaikki heidan vanhempansa tai puolisonsa kotona käyvät ja missä tehtävissä he ovat. Joukkoon mahtuu vielä hyvää tarkoittavat vapaaehtoisetkin. Ja sitten on vielä kaikkien näiden edellisten sijaiset ja lomauttajat. Iso joukko ihmisiä pyörii siis Senioreidemme ymparillä. Kaikilla heillä on oma tarkka minuuttiaikataulunsa suppean, vaikkakin tärkeän, tehtävänsä suorittamiseen. Muuhun ei jouda eikä muiden askareiden kimpussa ole lupaakaan kuluttaa aikaa. Kun hoitajan vastuualue on pieni ja kun jokainen huolehtii sopimustensa mukaisesti vain siitä omastaan, on vaikea puuttua mihinkään näkemäänsä epäkohtaan, kun ei oikein tiedä kuka siitä on vastuussa ja keneen pitäisi ottaa yhteyttä.

On kuitenkin sanottava, että on tietysti parempi, että ikäihmisen luona käy edes tuntematon auttaja kuin ei ketään ollenkaan! Mutta ei kai voi ajatella, että meillä on valittavissa vain jompi kumpi näistä kahdesta ääripäästä? Kun jo normaalistikin huonomuistisella ikäihmisellä on vaikeuksia tunnistaa kaikki ne tahot, jotka hänen elämässään vaikuttavat, niin alati vaihtuviin kotihoitajiin tutustuminen ja muistaminen, mitä varten kukin heistä hänen kotiinsa pyrkii, on luonnollisestikin ylivoimainen tehtävä. Kun vanhetessa on jo joka tapauksessa paljon omia, sisäisiäkin stressitekijöitä elämässään, näitä ulkopuolisia ei enää todellakaan tarvittaisi muutenkin jo usein veitsenterällä keikkuvaa tasapainoa horjuttamaan.

Meidän jokaisen tulevaisuuden näkymämme hahmottunee joko toiveina ja mahdollisuuksina tai sitten huolina ja uhkina. Kumpaa näistä edessämme näemme, riippuu paljolti nykyisestä elämäntilanteestamme ja omista voimavaroistamme. Tärkeää positiiivista tulevaisuusperspektiiviä murentaisi kyllä omalta osaltani ainakin se, jos päivittäin joutuisin olemaan tekemisissä sellaisten osapuolten kanssa, joita en ole koskaan nähnytkään, mutta jotka silti astuisivat jostain syystä kotiini ollenkaan tuntematta minua saati sitten omaa elämänhistoriaani, kulttuuriani tai uskontoani ja ryhtyisivät heti luokseni päästyään joihinkin minulle arvaamattomiin toimenpiteisiin.

Yleensähän nyt laatu nostetaan yhdeksi kilpailutekijäksi palvelussa kuin palvelussa, niin voi vain miettiä juuri hoivapalvelujen ollessa kyseessä, että kannattaako sitten jatkaa tällä tavarataloajattelun linjalla ollenkaan? Voisiko se koskaan edes parhaimmillaan edistää Seniorieiden elämänlaatua?

Save

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.